Sain Oryxin ja Craken joululahjaksi jo monta vuotta sitten, mutta vasta nyt otin sen lomalukemistoon. Margaret Atwood väittää, että ei kirjoita science fictionia. Aika paksua, naiselta jonka romaanissa spekuloidaan geenimanipulaatiolla, seikkaillaan post-apokalyptisessa maailmassa ja ammutaan sädepistoolilla (tosi on!).
Oryx ja Crake käynnistyy hitaasti ja scifin kuvastoon nähden aika tyypillisestä asetelmasta, rannalta keräämässä hylkytavaraa teollisen yhteiskunnan jäljiltä. Kun tarina pääsee käyntiin, se imee mukanaan loppuun asti. Geenimanipulaatiota ja eläinlajien muuntelua käsitellään kerrassaan herkullisesti. Atwood on niin hyvä kirjoittaja, että hänen käsissään tavallisempikin tulevaisuusvisio olisi kiinnostava. Kirjan hieman osoitteleva asetelma, jossa yhtiöiden rahoittamat geenitutkijat asuvat ja työskentelevät omassa kuplassaan ja sovellukset testataan ulkopuolisella "rahvaanmaalla", on uskottavasti rakennettu.
Päähenkilö on Lumimies, Oryxin ja Craken kaveri. Enemmän tarina kertoo kuitenkin päähenkilön ja lapsuudenystävä-Craken suhteesta kuin Oryx-ensirakkaudesta. Maailmanlopun visioistaan teoksen maailmankuva ei ole täysin synkkä. Dystooppisen tulevaisuuden kuvauksen kestää, koska päähenkilö on niin sympaattinen ja myötätuntoon kykenevä. Kirjaa on miellyttävää lukea myös sen selkeän rakenteen ja lyhyiden lukujen vuoksi. Suosittelen kirjaa ihan kaikille, tosin jos olisin lukenut tämän lukiossa, se olisi kolahtanut ehkä vielä enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti