maanantai 10. tammikuuta 2011

10 parasta 2010: Ihmissusi ja Me koristamme itsemme sarvilla

Tutustuin norjalaiseen kirjailijaan Aksel Sandemoseen (1899-1965) ensimmäisen kerran viime vuonna lukemalla romaanit Ihmissusi ja Me koristamme itsemme sarvilla. Toisen lainasin äidiltä, toisen siskolta. Aina on hienoa törmätä kirjailijaan, jonka proosa järkyttää koko sitä tapaa, jolla olen oppinut lauseen ymmärtämään. Sandemosen kieli on ihmeellisen hyvää, notkeaa ja runollista mutta samalla hyvin täsmällistä. Mitään ei sanota turhaan.

Me koristamme itsemme sarvilla tapahtuu merimatkalla Norjasta Islantiin ensimmäisen maailmansodan alla. Purjealuksen miehistö raataa kovassa työssä ja ratkoo samalla suhdettaan toisiinsa, menneisyyteensä ja unelmiinsa. Ihmissusi ulottuu vuosisadan alusta toisen maailmansodan jälkiselvittelyihin. Päähenkilö on kirjailija, joka elää kiinteässä suhteessa nuoruutensa ystäviin, Feliciaan ja tämän mieheen.

Sandemose kuvaa vahvasti väkivaltaa ja yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta, mutta myös nuoruutta ja intohimoa. Luin Ihmissutta omaelämäkerrallisena teoksena, etenkin sotamuistojen mutta myös rakkauden, petollisuuden ja alkoholismin kuvausten vuoksi. Myös Me koristamme itsemme sarvilla käsittelee seksuaalisuutta ja häpeää. Teosten maailmankuva on syvästi humanistinen, olkoonkin, että sävyt ovat synkkiä.

Sandemose on niin laajalti arvostettu kirjailija, että enempi hehkuttaminen tässä tuntuisi tyhmältä. Teoksista nauttii ensisijaisesti niiden omaäänisen kielen ja filosofian ansiosta, ne tuntuvat tuoreilta ja sattuvilta vielä vuosikymmeniä niiden julkaisemisen jälkeen.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

10 parasta 2010: The Vintner's Luck


Poimin tämän Elisabeth Knoxin romaanin hyllystä Markun suosituksesta. Kirja kertoo burgundilaisen viinikauppias Sobranin vuosikymmenistä Napoleonin sodista 1800-luvun puoleenväliin. Joka vuosi samana heinäkuun päivänä Sobran tapaa tiluksillaan enkelin, Xasin. Vuosien varrella Sobranin ja enkelin ystävyys syvenee kumppanuudeksi ja rakkaudeksi.

Enkelin hahmoa käsitellään kirjassa erityisen viehättävällä tavalla. Enkelin näkeminen tai tämän läsnäolo eivät muuta kohtaloa, ei historiaa, menestykseen ja menetykseen tulee vain uusia sävyjä. Salaisuudet pysyvät piilossa vuosia ja vuosikymmeniä. Kun ne lopulta paljastuvat, muurit eivät kaadu jyristen tai ihmisten maailma muutu siitä, mutta osapuolet ehkä ymmärtävät vähän enemmän.

Vintner's Luck käsitteleekin etenkin menetystä ja surua. 1800-luvun alkupuolen maaseudulla kuolema oli perheissä tavallinen vieras ja usein vanhempi joutui hautaamaan lapsensa ennen kuin tämä oli varttunut aikuiseksi. Sobranin perheen ja lähipiirin suhdetta kirkkoon ja uskontoon käsitellään arkisena asiana, joka toimii hätkähdyttävänä kotrastina enkeli Xasin kertomuksille Jumalasta ja saatanasta.

Sobranin ja Xasin tarina on myös romanssi, menetysten ja vastoinkäymisten keskelläkin kukoistavat rakkaus ja ilo. Romanssin kuvauksessa pidin erityisesti siitä, että osapuolet eivät ole millään mittareilla nuoria. Enkeliä ja miestä yhdistää paitsi molemminpuolinen kiintymys, myös rakkaus hyvään viiniin. Lukujen otsikoissa on viinin valmistamiseen liittyvää sanastoa, jotka ehkä joillekin syventävät tarinaa, minulle ne eivät toimineet.

Luin Vintner's Luckia hitaasti ja säästellen, yöpöytäkirjana. Lyhyet luvut tekevät lukemisesta miellyttävää. Kaiken kaikkiaan Vintner's Luck on parhaita viime vuosia lukemiani genreromaaneja.

lauantai 8. tammikuuta 2011

10 parasta 2010: Smile or Die


Barbara Ehrenreichin Smile or Die sujahtaa helposti kymmenen parhaan viime vuonna lukemani kirjan joukkoon. Kirjan esseissä pureudutaan siihen, miten positiivinen ajattelu on auttanut amerikkalaisia (ja muuta maailmaa) huijaamaan itseään.

Ensimmäisessä esseessä kuvataan havahduttavasti, miten kirjailija törmäsi positiivisen ajattelun ylivaltaan ensimmäisen kerran kunnolla sairastuttuaan rintasyöpään. Kirjallisuudessa, vertaistukifoorumeilla ym. korostettiin toiveikkuuden ja positiivisen ajattelun merkitystä osana toipumista. Vihan, surun ja pelon tunteille ei annettu tilaa. Rintasyövän uhreista ei puhuttu, ainoastaan "selviytyjistä".

Ehrenreich erittelee terävästi elämäntaito-oppaiden esittelemää maailmankuvaa, jossa kaikki on ihmisestä itsestään kiinni ja irtisanominenkin vain uusi mahdollisuus. Hän kuvaa, miten työntekijöitä irtisanoneet yritykset ovat tilanneet potkut saaneille työntekijöilleen motivaatiota kohottavia kirjoja, joissa tähdennetään, miten valittaminen ei auta mitään, mielenosoittaminen vielä vähemmän.

Kirjan hauskin luku kuvaa amerikkalaisia tv-evankelistoja ja ns. menestyksen teologeja, jotka saarnaavat, miten Jumala haluaa meidän rikastuvan. Kriittisimmillään Ehrenreich on tarkastellessaan populaareja lääketieteen ja psykologian väittämiä, joiden mukaan positiivinen ajattelu parantaa immuunijärjestelmää. Tätä yhteyttä ei luotettavassa tieteellisessä tutkimuksessa ole voitu osoittaa.

Viimeisessä luvussa kirjoittaja käsittelee vuoden 2008 finanssikriiisiä ja sitä, miten katteeton optimismi lopulta kalahti amerikkalaisten kuluttajien ja asuntovelallisten omaan nilkkaan.

Aikana, jossa ihmisiä kannustetaan luomaan itsestään "tuote" työmarkkinoille ja tähtäämään menestykseen loputtoman itsensä kehittämisen kautta, Ehrenreichin kirja on helmi. Kirjailijalta on aiemmin ilmestynyt teokset Nälkäpalkalla ja Petetty keskiluokka. Toivottavasti Smile or Die saadaan pian myös suomeksi.

Barbara Ehrenreich: Smile or Die. How Positive Thinking Fooled America & The World. 2009.

lauantai 1. tammikuuta 2011

10 parasta 2010: Oryx ja Crake


Sain Oryxin ja Craken joululahjaksi jo monta vuotta sitten, mutta vasta nyt otin sen lomalukemistoon. Margaret Atwood väittää, että ei kirjoita science fictionia. Aika paksua, naiselta jonka romaanissa spekuloidaan geenimanipulaatiolla, seikkaillaan post-apokalyptisessa maailmassa ja ammutaan sädepistoolilla (tosi on!).

Oryx ja Crake käynnistyy hitaasti ja scifin kuvastoon nähden aika tyypillisestä asetelmasta, rannalta keräämässä hylkytavaraa teollisen yhteiskunnan jäljiltä. Kun tarina pääsee käyntiin, se imee mukanaan loppuun asti. Geenimanipulaatiota ja eläinlajien muuntelua käsitellään kerrassaan herkullisesti. Atwood on niin hyvä kirjoittaja, että hänen käsissään tavallisempikin tulevaisuusvisio olisi kiinnostava. Kirjan hieman osoitteleva asetelma, jossa yhtiöiden rahoittamat geenitutkijat asuvat ja työskentelevät omassa kuplassaan ja sovellukset testataan ulkopuolisella "rahvaanmaalla", on uskottavasti rakennettu.

Päähenkilö on Lumimies, Oryxin ja Craken kaveri. Enemmän tarina kertoo kuitenkin päähenkilön ja lapsuudenystävä-Craken suhteesta kuin Oryx-ensirakkaudesta. Maailmanlopun visioistaan teoksen maailmankuva ei ole täysin synkkä. Dystooppisen tulevaisuuden kuvauksen kestää, koska päähenkilö on niin sympaattinen ja myötätuntoon kykenevä. Kirjaa on miellyttävää lukea myös sen selkeän rakenteen ja lyhyiden lukujen vuoksi. Suosittelen kirjaa ihan kaikille, tosin jos olisin lukenut tämän lukiossa, se olisi kolahtanut ehkä vielä enemmän.