Tom Hodgkinson: Joutilaat vanhemmat

Joulunpyhinä lukaisin miehelle lahjaksi ostamani kasvatusoppaan. Vähän noloa, mutta niinhän se usein on, että toiselle ostaa lahjaksi itseä kiinnostavia teoksia, eikö? Tai kasvatusopas tämä ei oikeastaan ole, enemmän esseetyylistä pohdiskelua lasten kanssa olemisesta Jean-Jacque Rousseaun ja John Locken ajatuksia seuraillen. Hodgkinson poimii näiltä kahdelta filosofilta mielestään käyttökelpoiset ajatukset ja hylkää osan, väittää vastaan niissä kohdissa kuin näkee tarpeelliseksi.

Jos eläisimme (me lapsiperheet, siis) Tom Hodgkinsonin ihannemaailmassa, asuisimme kaikki maalla omissa vaatimattomissa taloissamme luonnon ja kotieläinten keskellä, piilottaisimme töllön kaappiin, käyttäisimme suuremman osan tuloistamme lasten koulutukseen, emme veisi lapsia ohjattuihin harrastuksiin emmekä pitäisi kotona yllä liian vaativaa siivoustasoa. Kasvattaisimme kotona vihanneksia lasten kanssa ja kaikilla olisi kivaa.

(Uusi kotimme on sivunmennen sanoen uimahallin vieressä. Lauantai-aamuisin klo 8 näen vauvauimarit vanhempineen altaassa, keskellä Suomen pimeää talvea. Mikä suoritusyhteiskunnan kamala itseluotu pakkorako vanhemmille, joilla kerran elämässään, Suomen pitkien perhevapaiden ansiosta, olisi mahdollisuus jäädä aamulla kotiin lojumaan. Tai edes viikonloppuna. Näin haukottelen pyjama päällä, mutta toki tajuan, miksi vauvauinti on niin aikaisin: silloin muut pikkulapset eivät ole ehtineet pissiä uima-altaan veteen.)

Joutilaissa vanhemmissa kolmen lapsen isä listaa omia epäonnistumisiaan, mutta iloitsee siitä, mikä heillä on hyvin: lapset ovat (ilmeisesti) terveitä, oma-aloitteisia ja reippaita, juuri sellaisia joita ei erikseen tarvitse kasvattaa vaan jotka oppivat vanhemmiltaan esimerkkiä katsomalla, jonkinlaisessa ”luonnontilassa”. Siis juuri sellaisia kuin minun rauhallinen, mukautuva ja itseään viihdyttävä aurinkoinen pieni yksivuotiaani. Tosin tyttäreni tarjoamalla kasvatuskokemuksella minulla ei olisi rahkeita edes tällaisen kirjan takakansitekstin kirjoittamiseen. Yksivuotiaat kuulemma elävät aika aurinkoista vaihetta, lapsesta riippuen toki. Mietin, suhtautuiko Tom Hodginson kasvatukseen noin leppoisasti, jos hänellä olisi esimerkiksi adhd-lapsi.

Yllättäen Hodgkinson kannattaa toistuvia aamu- ja iltarutiineja, eli heidänkään perheessään ei eletä kuin pellossa. Ne kyllä helpottavat elämää varsinkin pikkulapsiperheessä. Aika moni luku kirjassa turhien ostolelujen välttämisestä alkaen tuntuu pelkästään terveellä maalaisjärjellä ajateltuna fiksulta. Eniten vastustusta kirjassa minussa herättää kotikoulu, en tosissani usko että lapsen olisi hyvä olla minun opetuksessani. Pieni elitismin vivahde häiritsee, kun Hodginson kehuu omaa yksityiskouluaan, jossa hän on aikaisemmin käynyt. Mitä uutta on joutilaissa yläluokan englantilaisissa?

Ihanin luku kirjassa on ”Lopettakaa ruikutus”. Meidän vanhempien on korvattava oma valittamisemme pyytämällä rauhallisesti apua. Ei ihme, jos lapset mankuvat, kun aikuisetkin valittavat. Viime viikolla muuttokaaoksessa turvauduin Tampereen kaupungin perhetyön tarjoamaan loistavaan perhetyöntekijä-palveluun kahtena päivänä. Kamalaa, ajattelee joku, ei selviä ja joutuu pyytämään muilta apua, kyllä Suomessa kotiäidin pitää pystyä kaikkeen yksin. Ja vielä kamalampaa, ajattelee joku toinen, vieras ihminen tulee meille kotiin ja näkee, millaista meillä on, ei edes verhoja ikkunoissa tai mattoja lattialla. Mutta minä sanon: ihan turha kävellä kotona ympyrää ja ahdistua, kun voi yhdellä puhelinsoitolla saada lapselle kaitsijan ja itse ehtii istua kynän ja paperin kanssa alas ja miettiä, mistä aloittaa.

Joutilaat vanhemmat -kirjan opetuksia ei aivan sellaisenaan voi soveltaa Suomen oloihin. Meiltä puuttuvat yksityiskoulut, joihin vanhemmat voisivat ”valita” laittavansa lapsensa. Tosin Hodginsonin mielestä moni asia voisi Suomessa olla paremmin kuin Briteissä. Täällä, samoin kuin Hodgkinsonin ihastelemassa Norjassa, lapset laitetaan kouluun vasta seitsemänvuotiaina, kun Briteissä lapset aloittavat koulun jo viiden vanhoina.

Ajatuksia herättävä, kepeällä otteella kirjoitettu kirja. Suosittelen kaikille pikkulasten ja koululaisen vanhemmille.

Luokitus: (S)äästetään

PS. Sattumoisin jouluksi laatimani ostoslista tipahti kirjan välistä kun otin sen tähän tietokoneen viereen. Ennen joulua tuli huhkittua kauhan varressa, mutta aatto ja sen jälkeiset päivät menivätkin sitten tavallista rennommin. Eli en ihan osaa samastua Hodginsonin unelmaan, jossa erikseen ei puuhata tai järjestetä mitään. Sekin on kivaa.