Silja Hiidenheimo ym. (toim.): Me muut

Alman kummitäti oli meillä kylässä, ja hänen kanssaan tuli puhetta Söderströmsin viime syksynä julkaisemasta Me muut -antologiasta. Siinä eri kirjoittajat, mm. Niklas Herlin, Monica Fagerholm ja Kreetta Onkeli, puhuvat suomalaisista yhteiskuntaluokista, myös kielivähemmistön näkökulmasta. Kirja on ilmestynyt alunperin ruotsiksi.

Me muut oli kiinnostavaa luettavaa, lähinnä siksi, että luokkakysymyksiä lähestyttiin ihmisten omien elämäntarinoiden kautta. Erityisesti pidin Merete Mazzarellan artikkelista. Antologiasta tuli meillä puhe sen vuoksi, että puoliso ja lapsen kummitäti yhteen ääneen paheksuivat Minna Lindgrenin kirjoitusta elitistiseksi. Minä en ajatellut sitä niin, itse asiassa se osui aika lähelle. Minä olen myös pitänyt klassisesta musiikista pienestä pitäen, ja minua ja Lindgreniä yhdistää moni muukin asia, ei vähiten ammatti.

Myös minä olen alunperin (ainakin) neljännen polven helsinkiläinen, vaikka en olekaan kantakaupunkilainen. Vanhemmat olivat opiskelleet yliopistossa, joten minäkin ajattelin lapsena itsestään selvästi, että menen yliopistoon opiskelemaan. Ja meninkin. Meilläkin oli pienenä hopealusikoita, niitä ei kukaan nykypäivänä halua edes häälahjaksi, sillä ne tummuvat ja niiden varret taipuvat helposti. Että sellaista.

Kirja herättelee pohtimaan omaa luokka-asemaansa, se ei ole Suomessa mikään helppo kysymys, täältä puuttuu selkeärajainen luokkayhteiskunta Englannin malliin. Kiinnostavampaa on ajatella luokkaa, tai keskiluokkaisuutta, maun kautta. Mikä on hyvää, mikä suotavaa käyttäytymistä tai suoranainen pakko missäkin piireissä. Itse ihailen ennen kaikkea sellaisia ihmisiä, jotka osaavat ja uskaltavat olla oma itsensä. Ihmiset, jotka tuntevat oman makunsa ja noudattavat sitä muiden mielipiteistä huolimatta, ovat kiinnostavia. Siihen ei rahaa tarvita.

Luokitus: S