sunnuntai 9. tammikuuta 2011

10 parasta 2010: The Vintner's Luck


Poimin tämän Elisabeth Knoxin romaanin hyllystä Markun suosituksesta. Kirja kertoo burgundilaisen viinikauppias Sobranin vuosikymmenistä Napoleonin sodista 1800-luvun puoleenväliin. Joka vuosi samana heinäkuun päivänä Sobran tapaa tiluksillaan enkelin, Xasin. Vuosien varrella Sobranin ja enkelin ystävyys syvenee kumppanuudeksi ja rakkaudeksi.

Enkelin hahmoa käsitellään kirjassa erityisen viehättävällä tavalla. Enkelin näkeminen tai tämän läsnäolo eivät muuta kohtaloa, ei historiaa, menestykseen ja menetykseen tulee vain uusia sävyjä. Salaisuudet pysyvät piilossa vuosia ja vuosikymmeniä. Kun ne lopulta paljastuvat, muurit eivät kaadu jyristen tai ihmisten maailma muutu siitä, mutta osapuolet ehkä ymmärtävät vähän enemmän.

Vintner's Luck käsitteleekin etenkin menetystä ja surua. 1800-luvun alkupuolen maaseudulla kuolema oli perheissä tavallinen vieras ja usein vanhempi joutui hautaamaan lapsensa ennen kuin tämä oli varttunut aikuiseksi. Sobranin perheen ja lähipiirin suhdetta kirkkoon ja uskontoon käsitellään arkisena asiana, joka toimii hätkähdyttävänä kotrastina enkeli Xasin kertomuksille Jumalasta ja saatanasta.

Sobranin ja Xasin tarina on myös romanssi, menetysten ja vastoinkäymisten keskelläkin kukoistavat rakkaus ja ilo. Romanssin kuvauksessa pidin erityisesti siitä, että osapuolet eivät ole millään mittareilla nuoria. Enkeliä ja miestä yhdistää paitsi molemminpuolinen kiintymys, myös rakkaus hyvään viiniin. Lukujen otsikoissa on viinin valmistamiseen liittyvää sanastoa, jotka ehkä joillekin syventävät tarinaa, minulle ne eivät toimineet.

Luin Vintner's Luckia hitaasti ja säästellen, yöpöytäkirjana. Lyhyet luvut tekevät lukemisesta miellyttävää. Kaiken kaikkiaan Vintner's Luck on parhaita viime vuosia lukemiani genreromaaneja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti