Miina Supisen uusi lyhytproosakokoelma on esineenä juuri käteen sopiva, lukukokemuksena hitaasti sulava ja mieleen palaava. Kokoelman tekstit on nimetty tarinoiksi. Niitä on kolmessa eri osastossa, joista ensimmäisessä ollaan ihmisten parissa kaupungilla, maalla ja ravintolassa. Toisessa osastossa liikutaan enimmäkseen kotona ja perheessä, kolmannessa erilaisten ihmissuhteiden parissa.
Suosikkini kirjan teksteistä on "Yliponin valtakunta", jossa hämmentynyt mies ostaa tyttärelleen vaaleanpunaisen My Little Ponyn. Muutenkin pidin toisen osaston teksteistä eniten, ällistyttävyydessään ne saivat minut useamman kerran purskahtamaan nauruun. Myös "Kitkerä - aistimellinen teos" on aika hurja. Novelleista aiemmin on julkaistu ainakin "Maustepippuri", tästä ei muuten ole mainintaa kirjan lopussa. Kun useimmat kokoelman tekstit keskittyvät napakasti asian ytimeen, oli "Maustepippuria" minusta jatkettu liian pitkään. Myös lopun rusetti on minusta turha.
Koskettavimpia tekstejä oli kuolemaa sivuava "Ympyrässä niin kuin jumatsuikka käärme", lähelle tuli myös "Timanttinappi", joka nostaa taakan kotiäidin harteilta. Tuttavapiiristä löytyy minultakin myös yksi tai useampi Apatosaurus. Kokoelmaa lukiessa ei kertaakaan tule vaikutelmaa, että tekstejä olisi kirjoitettu miellyttämään yhtään ketään, tekemään vaikutusta - ainakaan parempiin piireihin.
Supisen kieli on konkreettista ja tiivistä. Varsinkin hyvän kielen vuoksi kokoelmaa on ilo lukea. Tekstit eivät ole vain hauskoja, pikemmin ne ovat häiritseviä tavalla, johon lukija reagoi hervottomalla hihityksellä. Lyhyitä, keskitettyjä tekstejä on ylipäätään mukava lukea järkälemäisten tenttikirjojen lomassa. Seuraavaksi aion lukea varmaankin lisää novelleja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti