sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Tiina Raevaara: En tunne sinua vierelläni


Tämän novellikokoelman luin jo keväämmällä, mutta bloggaan siitä vasta nyt. Tiina Raevaara on minulle kirjailijana ennestään tuttu, esikoisromaani Eräänä päivänä tyhjä taivas ilmestyi pari vuotta sitten. Vielä romaania enemmän olen kuitenkin pitänyt Raevaaran novelleista, joita on ilmestynyt suomalaisissa spekulatiivista fiktiota julkaisevissa lehdissä. Muutama näistä novelleista on päässyt kokoelmaan mukaan, esimerkkeinä suosikkini Matildan kuolema sekä Novellit 2006 -voittaja, Sääkset.

Monet Raevaaran novellista ovat mieltäkiehtovia muodonmuutostarinoita, erityisesti pidin niistä novelleista, joissa oli lintuja ja hyönteisiä. Raevaaran hirviöt sijaitsevat mielen reunalla, juuri näkökentän ulkopuolella. Novelleissa sisäinen ja ulkoinen uhka ovat hienosti tasapainossa, kaksiulotteisia tai yksinkertaisia tarinoita kokoelmassa ei juuri ole. Vaikka pari heikompaakin novellia on mahtunut mukaan, vahvat päihittävät ne kokonaisuudessa. Erikoispisteet siitä, että suoraviivaisemmat scifinovellit on maltettu jättää tämän kokoelman ulkopuolelle - niissä ei ole mitään vikaa, mutta nyt tyyli on yhteinäisempi.

Muutama tarina tiukkoine perhesuhteiden raameineen maistuu ja tuntuu psykoanalyysilta, hieman Jyrki Vainosen tapaan. Raevaaran novelleja voisi halutessaan lukea myös vahvan jungilaisen tulkinnan ja eläinarkkityyppien kautta. Ennen kaikkea niistä nauttii kuitenkin novellien kauniin kielen ja tarkan kuvauksen ansiosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti