Tämän itse asiassa puoliso lainasi kirjastosta*, ja luin sen joulunpyhinä. Humphrey Carpenter ja Christopher Tolkien ovat toimittaneet kirjailijan kirjeistä muhkean laitoksen, jonka lukee ilokseen. Isä-Tolkien oli sujuva ja huumorintajuinen sanankäyttäjä, ja hänen kirjojensa ystävät mielellään bongaavat tuttujen hahmojen taustoja kirjeistä.
Tolkien kirjoitti pääteostaan Taru sormusten herrasta sota-aikana, taloudellisten huolien, huonon terveyden ja ankeiden olojen koettelemana. Kaikkea elintarvikkeista katuvaloihin säännösteltiin (myös bensaa, se ei Tolkienia haitannut, hän inhosi autojen meteliä). Parempina aikoinakin hänen kirjailijantyötään raskauttivat rahattoman perheellisen yliopistoihmisen huolet, tenttivuorten korjaaminen, loputtomat kokoukset ja aikaavievät kotityöt, esimerkiksi kanojen hoito(!).
Silti hän pystyi vuosien kuluessa luomaan unohtumattoman fantasiamaailman, jonka kaltaista ei kukaan häntä ennen tai hänen jälkeensä ole pystynyt rakentamaan.
Itse en osaa oikein kirjeitä kirjoittaa, sen verran sähköpostiajan kasvatti olen, mutta haluaisin osata. Mietin myös, miten paljon omasta kirjoittamattomuudesta kannattaa syyttää kotioloja. Kirjallisuuden historiasta löytyy loputtomasti esimerkkejä, miten ihmiset ovat onnistuneet kirjoittamaan hienoja kirjoja, kun vain tahtoa on löytynyt tarpeeksi.
(*Mietin, pitäisikö minun tulevana vuonna keskittyä jo pelkästään jo kotiin hankittuihin kirjoihin, vai onko kaupunginkirjaston käyttö sallittua. Noloa myöntää, mutta harvoin selviän lainauskerroista ilman sakkoja. Olen tavallistakin huonompi uusimaan lainoja.)
1 viikko sitten
Tarinoita ja mielikuvitusmaailmoita syntyy kun niitä pyörittelee mielessään silloinkin kun ei ole istahtanut kirjoittamaan. Mikä ei välttämättä ole pelkästään hyvä juttu. Tolkienin elämäkerran äärellä mietin jatkuvasti, olikohan miehen vaimolla lopultakaan sen hauskempaa kuin Mahatma Gandhin vaimolla.
VastaaPoista